PUOLA

KANSAN PUOLAN KAATUMINEN

 Puolassa kansallistettiin v. 1946 pankit ja liikenne. Ulkomaankaupan yksioikeus otettiin myös valtion haltuun. Teollisuudesta 83 % oli työläisten valvonnassa. Neuvostoliitto avusti Puolaa runsain elintarvike-, raaka-aine- ja tehdaskalustolähetyksin.

 Demokraattisen liiton voitto v. 1947 parlamenttivaaleissa merkitsi ratkaisevaa yhteiskunnallista suunnanmuutosta. Puolan työväenpuolue ja Puolan sosialistinen puolue yhdistyivät Puolan Yhdistyneeksi Työväenpuolueeksi (PYTP), joka ryhtyi johtamaan maan jälleenrakentamista ja sen nostamista sodan raunioista. Puolan työläiset saivat aikaan kaikille kuuluvan terveydenhuollon, kylpylät työläisille, yhdenvertaiset lomaoikeudet sekä ruumiillista että henkistä työtä tekeville, erityisedut äideille, lastentarhat ja yleisen sosiaaliturvan. Sivistyskampanjan myötä kitkettiin kirjoitus- ja lukutaidottomuus sekä taattiin kaikille kansalaisille tasavertaisen pääsyn keskikoulusivistykseen, ammattikoulutukseen ja korkeakouluopintoihin.

 Vuonna 1952 Puola julistettiin virallisesti kansantasavallaksi. Stalinin kuoleman jälkeen Puolan johtoon nousi Władysław Gomułka. Kesäkuussa 1956 puolalaiset kapinoivat Poznańissa kulutustavaroiden puutteen ja ruuan hinnan vuoksi. 1960-luvulla Puolassa ilmeni jälleen talousongelmia. Joulukuussa 1970 työläiset osoittivat mieltään Gdanskin telakalla hinnankorotusten vuoksi. Edvard Gierek analysoi kriisin syyksi luottamuspulaa. ”PYTP:n johdon siteet maan työväenluokkaan ja työtätekevän kansan muihin kerroksiin olivat heikentyneet.”

 1970-LUVUN TALOUSUUDISTUS

 Edward Gierek valittiin Puolan yhdistyneen työväenpuolueen pääsihteeriksi vuonna 1970. Hän oli muuttanut lapsena äitinsä kanssa työn perään ensin Ranskaan ja sitten Belgiaan. Hän työskenteli 1930-luvulla kaivosmiehenä ja ay-toimitsijana. Toisessa maailmansodassa hän taisteli puolalaisten partisaanien riveissä. Hän palasi Puolaan pysyvästi v. 1948. Hän työskenteli vuosina 1957–1970 Katowicen puolueorganisaation sihteerinä ja kansanedustajana. Hän pyrki 10 vuotta kestäneellä valtakautenaan nykyaikaistamaan vanhentunutta teollisuutta ja parantamaan kulutustavaroiden saatavuutta sekä lisäämään rakennustuotantoa. Yhteiskunnan rakennemuutos toteutettiin USA:n ja Länsi-Saksan dollarilainojen turvin. Pääsihteerillä oli toimivat suhteet Ranskaan ja Länsi-Saksaan.

Talousuudistuksen aikana vastuu Puolan teollisuuden kannattavuudesta siirrettiin yritysjohtajien kontolle. Nämä joutuivat paneutumaan tehtaidensa tuotteiden markkinoimiseen lähes samoin kuin kollegansa kapitalistisissa maissa. Valtion kauppaorganisaatiot valvoivat kuitenkin edelleen vientiä ja tuontia.

Puolassa harjoitettiin tuolloin sosialistisissa maissa harvemmin havaittua kaupallista mainontaa. Mainosplakaatit saattoivat tyrkyttää samalla pahvilla liennytyksen hengessä cocista ja Leonid Brežneviä sekaisin.

 Vuoden 1973 öljykriisi vaikeutti Puolan talousreformia. Kaikesta huolimatta vuosina 1971–75 maan talou-dellinen tila kuitenkin kohentui. Talouden kasvuvauhti oli maailman hurjinta. Eläkejärjestelmä ja maksuton terveydenhuolto ulotettiin koskemaan myös maatalousväestöä. Maataloustuotanto kasvoi 27 %. Maatiloista oli 70-luvun alussa edelleen 81 % yksityisessä omistuksessa.

Vuonna 1975 pidetyn PYTP:n 7. edustajakokouksen kantavana lähtökohtana oli kysymys kehittyneen sosi-alistisen yhteiskunnan rakentamisesta. Tuolloin suuntauduttiin maatalouden kehittämiseen ja proletariaatin diktatuurin korvaamiseen neuvostotyyliin koko kansan valtion luomisella.

 PYTP:n 8. edustajakokouksessa v. 1976 tulevaisuuden näkymät vaikuttivat varsin optimistisilta. Ko-kouksessa SKP:n edustajana toiminut Oiva Lehto kuvasi tunnelmia seuraavasti: „Kansan Puola elää voimakasta sosialismin rakennustyön kehityksen aikaa. Tämän päivän Puolan kehitys on havainnollinen todiste siitä, sosialismi on kapitalismia etevämpi ja vastaa työtätekevien etuja.”

 ONGELMAT KÄRJISTYVÄT

 Elintarvikkeiden hintojen nousu aiheutti Puolassa vuonna 1976 lakkoilua ja levottomuutta. Soppa sakeni entisestään, kun sosialismin leppymätön vastustaja Krakovan piispa Karol Wojtyła valittiin lokakuussa 1978 paaviksi. Johannes Paavali II oli olennainen merkitys katolisen maan levottoman sisäpoliittisen tilanteen kärjistymiseen. Oman jälkimakunsa keitokseen toivat Yhdysvalloissa asuvat vaikutusvaltaiset ulkopuolalaiset. Varsovassa syntynyt Zbigniew Brzezinski toimi USA:n kansallisen turvallisuuden ja presidentti Carterin neuvonantajana v. 1977–1981. Hän oli erikoistunut kansandemokratian maiden kysymyksiin jo 1950-luvulla. Hänellä oli hyvät yhteydet propagandaradio Free Europeen. Hän ajatteli, että ”itäeurooppalaiset voisivat alkaa asteittain vastustaa Neuvostoliiton hallintoa.” Hän lukeutui avoimesti 1980-luvulla puolalaisen Solidaarisuus-ammattiliiton tukijoihin.

 Vuonna 1980 Puola ajautui raskaisiin velkoihin ja yhteiskunnalliseen kriisiin. Valtion yritys nostaa lihan hintaa samana vuonna johti maanlaajuisiin lakkoihin ja loi samalla oivallisen tilaisuuden Solidarnośćammattiliiton (sitoutumaton itsehallinnollinen ammattiliitto Solidaarisuus) perustamiseen. Sen nimimieheksi asettui Gdańskin Lenin-telakan viiksekäs sähköasentaja Lech Wałęsa. Solidaarisuus pakotti kansantasavallan hallituksen neuvotteluihin kanssaan.

 Katukuvassa Puolan kriisi kuvastui kesällä 1980 yhteiskunnan omistamien julkisten tilojen, liikennevälineiden, katujen ja rakennusten hoitamattomuutena ja likaisuutena sekä kansalaisille jaettuina ruokakuponkeina. Mustanahkatakkiset jobbarit toimivat kaduilla avoimesti ja itsevarman tuntuisina. Maaseudulla vilja kasvoi vehmaana pelloilla ja lehmät laidunsivat vapaina, mutta kaikkialla ruokakauppojen hyllyt pysyivät tyhjinä. Kirkot vetivät puoleensa paljon kävijöitä aamuisin ja iltaisin. Puolalaiset opettelivat markkinataloutta mustan pörssin kaupan kautta. Solidarność-rintanapit olivat muodissa valtion alempien virkamiesten rintapielissä.

 Syyskuussa 1980 valtionjohdossa tapahtui muutos. Edward Gierekin korvasi Stanisław Kania. Hän sai väistyä tehtävästään jo talvella 1981 opposition voiman kasvun ja puolueen vallan murenemisen vuoksi. Maan johtoon nimitettiin helmikuussa – mies mustien lasien takaa – puolustusministeri, kenraali Wojciech Jaruzelski.

PUOLA SOSIALISTISEN LEIRIN HAJOTTAMISEN VÄLINEENÄ

USA ja sen liittolaiset käyttivät Puolaa välineenä Neuvostoliittoa ja muita sosialistisia maita vastaan. Puolan kansan eduilla ja elinoloilla ei ollut mitään merkitystä tässä hajotusprosessissa. Sen sijaan maan tavaramarkkinoille, työvoimalle, teollisuudelle, maantieteelliselle sijainnille ja sotilaalliselle asemalle löytyi kysyntää kapitalismin leirissä. Kansantasavallasta kehkeytyi sosialistisen leirin heikoin rengas, josta muhitettiin tietoisesti sosialismin murtumispiste. Puolan varalle oli haudottu jo vuosia suunnitelmia, joissa dollareita ei ollut säästetty.

Sosialistista Puolaa vastaan julistettiin propaganda- ja taloussota. Maanalaiset radioasemat laajensivat jatkuvasti toimintaansa. Puolankielisiä ohjelmia pursui tuutista 36 tuntia. Ne opettivat puolalaisille, miten Puola pysyy Puolana. Paavi oli pantu agitoimaan kotimaataan vastaan. Kansalaisia yllytettiin maanalaiseen toimintaan. Vihollisen yksi iskulause kuului: Teidän talvi, meidän kevät.”

Neuvostoliitosta saatua ruoka-apua – lihaa, vilja- ja maitotuotteita – mätäni junalasteittain v. 1980 ratapihoilla, kun Solidaarisuus oli julistanut tavarajunat purkukieltoon.

 PYTP:n TEKEMÄT VIRHEET

Gierekin valtakaudella PYTP:ssa tehtiin vakavia virheitä. Erheelliset länsilainat sekä tuonti- ja teollisuuden lisenssipolitiikka herättivät ihmisissä harhaluulon lyhyestä tiestä hyvinvointiin. Tämä johti maan omien insinöörien ja tiedemiesten kykyjen aliarvostukseen, riippuvuuteen ulkomaisesta teknologiasta ja valtion velkaantumiseen. Harjoitettu politiikka tuhosi maan omavaraisuuden. Puolalaiset punoivat itse oman hirttoköytensä. He eivät luottaneet riittävästi SEV:in omaan työnjakoon. Kaiken tämän seurauksena puolue menetti yhteiskunnallisen auktoriteettinsa.

 PYTP:n johto vaihtui lähes kokonaan ja puolet toimitsijoista potkittiin pois, koska he olivat syyllistyneet byrokratiaan, keinotteluun ja lahjontaan. Tyhjäntoimittajien korkeat palkat ja oman edun ajaminen ärsyttivät Puolan työläisiä vielä enemmän kuin heidän oman elämänsä ongelmat. Yhteiskunnan eteen on tehtävä töitä, koska vain työ luo arvoja. Lisäksi ketkuilijat löivät puolueen ideologisen työn täysin laimin.

MAATALOUDEN ONGELMAT

 Puolassa arvostettiin enemmän teräs- kuin maataloustuotantoa, vaikka teräksestä ei voinut leipoa leipää. Nowa Hutan Leninin terästehdas Krakovan esikaupungissa oli Puolan suurin tehdas. Vuonna 1954 valmistuneen terässulattamon ympärille rakennettiin kokonainen esimerkkikaupunki kaikkine harmaine asuintaloineen, palveluineen ja kunnallistekniikoineen. Nowa Hutan ensimmäinen kirkko pystytettiin vasta v. 1977 katolisen kirkon kanssa käydyn kovan käden väännön jälkeen.

 Maataloustuotannon koneellistaminen, maareformin loppuun vieminen ja talonpoikien koulutustason kohottaminen olivat jääneet PYTP:n byrokraateille vain elämän sivuseikoiksi. Osuustoiminta- ja valtion tilat tuottivat ainoastaan kolmanneksen maataloustuotannosta. Loput tuotannosta lepäsi yksityissektorin harteilla. Tämän seurauksena maan elintarviketeollisuus oli hyvin haavoittuva ja ravinnon jakeluketju ontuva. Kun maaseudun Solidaarisuus kehotti yksityisiä talonpoikia boikotoimaan tuotteidensa myyntiä valtiolle, niin sosialistinen sektori ei kyennyt enää turvaamaan yksin maan elintarvikeomavaraisuutta. Valtion tavoitteena oli yhteiskunnallistaa puolet viljelysmaasta viiden vuoden kuluessa. Tämäkään tavoite ei toteutunut.

 TILANNETTA YRITETTIIN KORJATA

 NKP:n poliittinen toimikunta tarjosi 23.8.1981 Pravdassa julkaistussa artikkelissa konsultaatioapua Puolalle: ”Sosialismin rakennustyön käytäntö vahvistaa yhä uudemman kerran sen, miten tärkeää on kommunistisen puolueen noudattaa tiukasti puolue-elämän leniniläisiä normeja, lujittaa yhteyksiä joukkoihin ja täydellistää sosialistista demokratiaa, harjoittaa realistista talouspolitiikkaa sallimatta yletöntä velkaantumista kapitalistisille valtioille, kasvattaa työtätekeviä internationalismin hengessä, toimia vallankumouksellisen valppaasti sekä antaa ajoissa päättävä vastaisku sosialisminvastaisille voimille.”

 PYTP kamppaili Puolan tilanteen korjaamiseksi, mutta jokaista sen ehdotusta ja kehotusta pidettiin vain heikkouden osoituksena. Vähitellen hyökkäykset ja vaatimukset puoluetta, valtiota ja ammattiliittoja vastaan kasvoivat. Poliittinen taistelu vallasta ulotettiin myös talouden alalle. Läntiset kauppakumppanit asettivat Puolalle taloudellisia pakotteita. Mitä enemmän PYTP myöntyi ja korjasi virheitään, sitä kiivaammin sitä vastaan hyökättiin. Puolueen virkailijoita alettiin uhata väkivallalla. Kun sosialismin viholliset pyytävät tukea kapitalistisesta maailmasta, he myös saavat sitä sieltä.

 PYTP yritti palauttaa työväenluokalle luottamuksen siihen, että puolue toimii heidän hyväkseen ja edukseen. Toiseksi se pyrki kansalliseen sovintoon. Kumpikaan tavoite ei toteutunut.

 SOTATILA

 Yhteiskunnan ajauduttua sovittamattomaan tilaan Puolaan julistettiin sotatila joulukuussa 1981. Solidaarisuus-järjestön, jonka jäsenmääräksi ilmoitettiin yhdeksän miljoonaa jäsentä, toiminta kiellettiin lokakuussa 1982. Lähes kaikki Solidaarisuuden johtajat pidätettiin, mutta useimmat heistä vapautettiin jo melko pian. Länsimaat asettivat Puolan ja Neuvostoliiton boikottiin ja levottomuudet jatkuivat vuosia. Solidaarisuuden ja lakkojen kieltäminen lamaannuttivat vain väliaikaisesti opposition. Sotatila kumottiin heinäkuussa 1983. Solidaarisuus toimi kieltämisensä jälkeen maanalaisena järjestönä ja se sai toimintaansa tukea katoliselta kirkolta ja CIA:lta.

Neuvostoliittolainen tutkija J.A. Ambartsumov arvioi v. 1984, että ”Puolassa väliaikaisesti voimassa ollut sotatila antoi mahdollisuuden torjua noiden voimien hyökkäyksen, ryhtyä palauttamaan järjestystä valtioon ja elvyttää sen elinvoimia. On saatu aikaan tuotannon ja koko talouden kehityksen käänne noususuuntaan. Rehellisten kommunistien ja Puolan kansan terveiden ainesten nojalla maan puolue- ja valtiojohto panee toimeen sellaisia uudistuksia, jotka turvaavat demokraattisen ulospääsyn kriisistä ja eheyttävät yhteiskuntaa.”

 KUN HEIKKO LENKKI KATKESI

 Vuonna 1988 yhteiskunnallinen tilanne Puolassa kärjistyi uudelleen, kun hallituksen talousuudistusehdotus reiluine hinnankorotuksineen laukaisi uuden lakkoaallon. Vallitsevasta kriisistä huolimatta kansantasavallan puolustuskomitea teki vuoden lopulla asevoimien uudistamista ja sotilasbudjetin supistamista koskevan päätöksen. Kaksi maavoimien divisioonaa ja muutamia muita joukko-osastoja lennostosta ja tykistöstä lakkautettiin. Armeijan miesvahvuus supistui 15 000 sotilaalla. Samalla poistettiin käytöstä suuri määrä lentokoneita, tankkeja tykistöä ja muita aseita.

 Puolan parlamentin puhemiehen Mieczyslaw Rakowskin lokakuussa 1988 antaman haastattelun mukaan, PYTP selvisi kriisistä määrällisesti ja laadullisesti heikenneenä. Puolue menetti miljoona jäsentä. Puolueesta erosi paljon hyviä ihmisiä. Monet luopujista olivat sivistyneistön edustajia.

 Vuonna 1988 Mihail Gorbatšov julisti Neuvostoliiton hylkäävän Brežnevin opin ja sallivan demokraattiset uudistukset Itä-Euroopassa. Tarkoituksena oli vahvistaa Neuvostoliittoa, joka oli jo sisäisen hajoamisen tilassa. NKP oli jakautunut kahteen leiriin – sosialismin säilyttämisen ja kapitalismiin siirtymisen kannattajiin. Gorbatshov totesi NKP:n 19. puoluekonferenssissa 26.8.1988 toisten maiden asioihin puuttumisesta: ”Ulkoapäin tapahtuvan yhteiskuntajärjestelmän, elämäntavan tai politiikan hyväksyttäminen – käytetään sitten mitä keinoa tahansa, sotilaallisista puhumattakaan – on menneiden aikojen vaarallisia sotavarustuksia. Riippumattomuudesta ja itsenäisyydestä, tasavertaisuudesta ja toinen toisensa sisäisiin asioihin puuttumattomuudesta on tulossa kansainvälisten suhteiden yleisesti hyväksyttäviä normeja, mikä sinänsä on 1900-luvun suuri merkitys. Valinnanvapauden vastustaminen merkitsee asettumista koko historian objektiivista kulkua vastaan. Voimaan perustuva politiikka on juuri tämän vuoksi menettänyt historiallisesti mahdollisuutensa kaikissa muodoissaan ja ilmentymissään.”

Mihail Gorbatšovin arvio kansainvälisestä kehityksestä ja puuttumattomuuden politiikasta osoittautui kohtalokkaaksi harha-ajatukseksi. Neuvostoliiton hajottua maailma muuttui USA:n yksinapaiseksi hegemoniaksi ja vielä entistä väkivaltaisemmaksi maailmaksi, jossa voimapolitiikka otti itselleen entistä tärkeämmän roolin.

 Helmikuussa 1989 aloitettiin sovintoneuvottelut PYTP:n, katolisen kirkon ja Solidaarisuuden kanssa. Tämä johti sopimukseen poliittisista ja taloudellisista uudistuksista. Solidaarisuus laillistettiin ja talouden suunta otettiin kohti kapitalismin palauttamista. USA ja Vatikaani eivät olleet sitoutuneet puuttumattomuuden politiikkaan.

 Solidaarisuus otti elokuussa 1989 taloudelliseksi neuvonantajakseen yhdysvaltalaisen uusliberalistisen talouspolitiikan asiantuntijan professori Jeffrey David Sachsin, jonka johdolla Puolassa aloitettiin 1.1.1990 talouden shokkiterapia. Tämä merkitsi käytännössä valtion omaisuuden yksityistämistä, valtion hallinnon menojen ja työvoiman supistamista sekä kansalaisten perusturvan heikentämistä.

 Joulukuussa 1989 Sejm hyväksyi ehdotuksen muuttaa maan talous suunnitelmataloudesta markkinataloudeksi. Perustuslaista poistettiin maininta kommunistisen puolueen johtavasta asemasta yhteiskunnassa. Maa nimettiin Puolan tasavallaksi. PYTP hajosi tammikuussa 1990 ja suurin osa sen omaisuudesta siirrettiin valtiolle. Puolueen tilalle perustettiin Puolan sosiaalidemokraattinen puolue ja joukko muita vasemmistopuolueita.

NKP:n TODELLISUUDENTAJU SUMENTUI

 Neuvostoliiton johto ei ymmärtänyt v. 1989 Puolan ja Unkarien tapahtumien todellista merkitystä Varsovan liiton tulevaisuuteen. Ulkoministeri Eduard Ševardnadze arvioi lokakuussa 1989 tilannetta näin: ”Enempää Puolan kuin Unkarinkaan johto ei aseta kyseenalaiseksi tarvetta säilyttää Varsovan sopimus siihen asti, kunnes Euroopan poliittinen tilanne ottaa pohdittavaksi kahden sotilasliiton purkamisen. Seuraan tarkasti kirjoituksia ja puheita, jotka koskevat tätä aihetta. Ei ole ollut vielä ainoatakaan lausuntoa, joka asettaisi kyseenalaiseksi Varsovan liiton tarpeellisuuden lähitulevaisuudessa. Varsovan sopimukseen suhtautuvat siis realistisesti niin Puolan johto kuin Unkarinkin johtajat. Meidän kantamme on tiedossa: olisimme valmiit purkamaan liitot vaikka tänään – mutta vastavuoroisuuden pohjalta. Siksi en näe mitään syytä huolestuneisuuteen.”

 Neuvostoliitto katosi maailmankartalta v.1991. Vuotta myöhemmin neuvostojoukot poistuivat Puolasta, joka allekirjoitti v. 1994 rauhankumppanuussopimuksen Naton kanssa. Puola liittyi v. 1999 sotilasliitto Natoon.

 PORVARILLINEN DEMOKRATIA

 Toukokuussa 1990 järjestettyihin parlamenttivaaleihin osallistui yli 100 puoluetta. Solidaarisuuden kansalaiskomiteoiden tukemat ehdokkaat saivat suurimman osan paikoista. Lokakuussa perustuslakia muutettiin ja presidentti Wojciech Jaruzelskin kausi päätettiin kesken. Joulukuussa Lech Wałęsa valittiin uudeksi presidentiksi. Hän nimitti Jan Krzyszto Bieleckin pääministeriksi.

2000-luvulla Puola on integroitunut yhä syvemmälle osaksi kapitalistista maailmanjärjestelmää. Sen työvoima, tavarat, pääoma ja sotilaat liikkuvat jo vapaasti. Puola liittyi EU:n jäseneksi v. 2004. Kapitalistinenkaan Puola ei ole ongelmaton yhteiskunta sen työväenluokalle. Talouselämä-lehden (1.7.2008) mukaan Puolasta on muuttanut 10 viime vuoden aikana kaksi miljoonaa ihmistä töihin ulkomaille, lähinnä muihin EU-maihin. Yksin Britanniassa puolalaisia on töissä miljoona, pienessä – ja katolisessa – Irlannissakin ainakin 200 000. Kansainvälinen valuuttarahasto myönsi Puolalle v. 2008 20,6 miljardin dollarin luoton, jotta maa selviäisi globaalista talouskriisistä.

PUOLA ON USA:n KOURA EU:n TASKUSSA

 Puolalaiset sotilaat sotivat Naton joukoissa Afganistanissa. Sotatoimissa on kuollut 18 puolalaista sotilasta ja yli sata on haavoittunut. Joukot aiotaan vetää pois Afganistanista v. 2013 mennessä.

Vuonna 2005 oikeistolainen Laki ja oikeus –puolue voitti parlamenttivaalit (155 paikkaa) ja sen johtaja Lech Kaczyński valittiin presidentiksi. Kaczyński kuoli kuitenkin 10.4.2010 lento-onnettomuudessa Venäjällä, jonka jälkeen presidenttinä on toiminut Bronisław Komorowski.

 Puolan oikeistohallitus solmi helmikuussa 2008 sopimuksen USA:n kanssa ohjuspuolustusjärjestelmän toimittamiseksi Puolaan. Suunnitelma toteutui v. 2010 ulkoministeri Hillary Clintonin valvonnassa. Patriot-ilmatorjuntaohjusjärjestelmä ja sitä huoltava 120 yhdysvaltalaisen sotilaan ryhmä sijoitettiin USA:n sotilastukikohtaan Puolaan Moragin alueelle ainoastaan 60 kilometrin päähän Kaliningradista. Kahden vuoden kuluttua tukikohta muuttuu pysyväksi ja silloin sinne toimitetaan SM-3 –torjuntaohjuksia mahdollisten vihollisten ballistisen ohjusten tuhoamista varten. USA:n uuden ”sotilasopin” mukaan SM-3 -kaappaajaohjukset torjuvat mahdollisia hyökkäyksiä 5 500 kilometrin säteellä. Ohjukset voivat ottaa suojelukseensa koko Pohjois-Atlantin puolustusliiton eri suunnilla ja eri pituudelta.

 Ohjusjärjestelmä on suunnattu sotilasliitto Naton vihollisia vastaan – ennen kaikkea Venäjää vastaan. USA hamuaa taisteluyksikköjä Venäjän rajoille.

 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ

Puolan yhtynyt työväenpuolue menetti hegemonian yhteiskunnassa, koska

  • se epäonnistui maatalouskysymyksen ratkaisussa. PYTP ei kyennyt saamaan katolisia pientalonpoikia sosialismin puolelle. Maan kollektivisointi jäi suorittamatta. Tämä kaikki johti hyvin haavoittuvaan elintarviketeollisuuteen ja heikkoon ruokaomavaraisuuteen sekä kehnoon ravinnonjakeluketjuun.
  • se ei huomioinut sosialismia rakentaessaan katolisen kirkon vaikutusta kansaan eikä kyennyt rakentavaan yhteistyöhön kansallisten seurakuntien kanssa.  
  • NKP ei kunnioittanut Puolan kansan itsemääräämisoikeutta ja suvereniteettia rakentaa sosialismia omia kansallisia ominaispiirteitään noudattaen. Tästä aiheutui neuvostovastaisuutta ja vääristynyttä ihannointia USA:n näennäistä demokratiaa ja vapautta kohtaa. Imperialismi löysi sosialismin heikoimman lenkin. USA ja Vatikaani aloittivat yhdessä vuosikymmeniä kestäneen propagandasodan ja voittivat sen. Neuvostoliitosta ei ollut apua propagandasodassa v. 1988–89, koska valtio oli itsekin hajoamispisteessä.
  • se epäonnistui talouspolitiikassaan 1970-luvulla, josta aiheutui valtava dollarivelka ja riippuvuus kapitalististen maiden teknologiasta.
  • yhteiskunnallinen valta keskittyi PYTP:n johdolle, joka ei suonut kansalle mahdollisuutta osallistua sosialismin rakentamiseen ja rohkaissut kansalaisia yhteistoiminnalliseen päätöksentekoon. Se ei myöskään kuunnellut jäsenjoukkojensa mielipidettä päätöksenteossaan. PYTP:n toimitsijat syyllistyivät myös asemansa väärinkäytöksiin.

 Puolan tapahtumat ovat ankara opetus siitä, kuinka sovitettavissa olevat ristiriidat voivat kärjistyä myös sosialismia rakentavassa yhteiskunnassa antagonistisiksi. Mikään erillinen ei ole ikuista. Kun sosialismin heikoin lenkki katkesi, sen vaikutukset ulottuivat koko sosialistiseen maailmanjärjestelmään ja myös kapitalististen maiden työväenluokkaan tuhoisin seurauksin. Eurooppalaisen sosialismin kaataminen oli pieni voittoisa askel kapitalismille, mutta suuri harha-askel koko ihmiskunnalle.

 Puolalainen katolinen pientalonpoika ja hänen katolinen työhevosensa uurastavat pienellä peltotilkullaan entiseen malliin aamusta iltaan.

Matti Laitinen

Lähteet: Soihtu 1/76; Omat kokemukset ja havainnot pyöräretkellä v. 1980 Puolassa; keskustelut Gdanskissa PYTP:n jäsenen Henryk Gerwinin kanssa kesällä 1980; Puolasta ja IKP:n teeseistä: Tiedonantaja-aineisto1/1982; Sosialismin teoria ja käytäntö: 41/84, 24/88, 27-28/88, 5/89 ja 44/89; Wikipedia; Tietojätti, Gummerus 2001; Maailman kommunistinen liike, V. Zagladin, Progress 1985 ja Kominform.

Mainokset

Tietoja kansantasavalta

Kansantasavalta-sivuilla julkaistaan artikkeleita, jotka koskettelevat entisiä Euroopan sosialistisia valtioita ja niiden palauttamista kapitalistisiksi valtioiksi. Ihmiskunnan kapitalistinen riisto ja yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus ei ole maailmassa vähentynyt, päinvastoin se syventynyt.
Kategoria(t): Puola. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.