Marxismi ja Frankfurtismi
Yleisesti katsotaan, että Ludwig Feuerbach olisi keksinyt ns. ”ihmisluonnon” käsitteen, Josta hänen ja Hegel oppia luovasti yhdistellyt Marx sanoutui irti tuotantonsa tunnetuimpiin ydinkohtiin kuuluvissa Feuerbach-teeseissään.
Hänen omalta osaltaan kumoamansa oppi olisi sitten jäänyt elämään hiljattain julkisuutta saaneen FRANKFURTISMIN opin muodossa, jossa (luokka)yhteiskunta ”kiristää ja puristaa” ”oikeata ihmisluontoa”, eikä ilmennä sitä, kuten taas ns. ”sosiobiologisteilla”.
Psykologi Jussi Silvonen, joka on tutkinut erityisesti psykologi ja kasvatustietelijä L.S. Vygotskin tuotantoa ja roolia, esittää asiasta uusia näkökohtia, jotka tuovat nuo eri opit hyvin esiin. Aivan välttämättä ”Ludwig Feuerbach ei ollutkaan feuerbachilainen”…
http://www.kolumbus.fi/jussi.silvonen/FBsemma/Marx_FB_Vygotski_Tre05_JSv1.pdf
http://nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=8041.msg234067#msg234067
JS: ”Todellisuudessaan se (ihmisen persoonallisuus) on yhteiskunnallisten suhteiden näyttämö”
Feuerbach-teesit ja kulttuuri-historiallinen psykologia ”
Jussi Silvonen.
Esitelmä 1) Marxin
Feuerbach-teesit tänään seminaarissa Tampereen yliopistolla 16.12.2005”
Risto Koivula:
”Otsikko on heti väärin: Marxin Feuerbach-teesien mukaan ”ihmisen ’persoonallisuus’ on yhteiskunnallisten suhteiden (asiaintilojen jne.) ENSEMBLE” eli ”kooste”, ”yhteisesitys”, ”(”taiteellinen” enemmän kuin tieteellinen) kokonaisuus”.
JS: Marxilaisessa traditiossa Ludwig Feuerbachia (1804–1870) luettiin pitkään vain Marxin esittämän kritiikin näkökulmasta ja tämä johti hänen omien tekstiensä
sivuuttamiseen. 2)
JS: ”Feuerbachilla on kuitenkin tärkeä ja itsenäinen rooli niin filosofisessa kuin
psykologisessakin keskustelussa ” (Wartofsky, 1977).
Wartofskyn mukaan Feuerbach hahmottelee kiinnostavasti jälki-kartesiolaisen tieteen ja humanistisen materialismin mahdollisuutta. Keiler puolestaan toteaa, että Feuerbachin tuotannosta avautuu psykologialle tärkeitä näkökulmia yksilön yhteiskunnallisuuden teemaan. Marxin ja Feuerbachin ”kiistassa” Feuerbachilla on siis sellaista sanottavaa, jota ei ole syytä jättää Marxin varjoon ja jota ilman esimerkiksi Lev Vygotskin (1896– 1934) kulttuuri-psykologista tutkimusohjelmaa on vaikea ymmärtää. ”
RK: Mielenkiintoinen kysymyksenasettelu. Tavallisesti Feuerbachilla ja Vygotskilla on katsottu olevan psykologian klassikoista suurin piirtein vähiten keskinäistä yhteyttä…
JS: ”Tarkastelen seuraavassa Karl Marxin (1818–1883) Feuerbach-teesejä (Marx, 1958, jatkossa FB-teesit) ja niistä avautuvaa problematiikkaa rajatusti psykologian näkökulmasta. ”
RK: Oikein hyvä näkökulma…
Varsinkin kun psykologian perusteisiin on täällä ilmaantunut uutta, yllättävää tietoa:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskustelu/read.php?3,14549,23700#msg-23700
JS: ”Esitykseni rakentuu kolmivaiheisesti. Luonnehdin ensin FB-teesien paikkaa Marxin tuotannon kokonaisuudessa. Toiseksi tarkastelen Marxin ja Feuerbachin keskinäistä
”kiistaa” ihmisolemuksesta. Kysyn tässä yhteydessä kuinka kohdallista Marxin
Feuerbach-kritiikki loppujen lopuksi oli ja millainen psykologinen problematiikka avautuu Feuerbachin tuotannosta. Lopuksi tarkastelen lyhyesti Vygotskin kulttuuri-psykologista tutkimusohjelmaa ja sen suhdetta.
Marxismi-leninismissä tämä ’tahto totuuteen’ kehittyi suorastaan absurdeihin mittasuhteisiin lähes kaikkien kriittisen teorioiden varianttien absoluuttisessa torjunnassa (ks. esim. Labica, 1986).
1. Kiitän Tiina Konttista ja Anna Rainiota (HY) käsikirjoituksen eri versioihin esitetyistä kommenteista.
2. Marxismeille tyypillinen Marx-sentrismi on ylipäänsä tehnyt marxismit kykemättömiksi havaitsemaan marxilaisen tradition ulkopuolisia, tärkeitä ja kiinnostavia modernin kritiikkejä. ”
RK: Olen tuosta sikäli eri mieltä, että sosiobiologistisen ja frankfurtistisen ja puhtaasti
vääristelevän ”kritiikissä” ei mielestäni esiinny mitään ”ylilyöntejä” ainakaan
Sovejetskaja entsilopedijassa…
Mutta sana on vapaa etsiä niitä nyt, kun tämä Neuvostoliiton Tiedeakatemia linjajulkaisu on netissä vuoden 1976 versiona. Siinä on hieman 80-luvulla tapahtunutta todellistakin kehityksestä jäänyt aikaraamien ulkopuolelle, mutta toisaalta mitään silloisia uusia erehdyksiä ei sitten myöskään ole mukana.
JS: ”Sitä, että Marx on vain yksi nimi muiden modernin kriitikkojen joukossa on tässä
yhteydessä tuskin tarvetta lähteä laajemmin perustelemaan. ”
RK: Mulle jää kyllä hämäräksi (erityisesti tuo ”moderni”), mutta olkoon…
JS: ”Marx-Feuerbach kiistaan. Vygotskin kautta hahmottelen joitakin näkökohtia kulttuurihistoriallisen psykologian ajankohtaisiin keskusteluteemoihin.
Marx-Feuerbach ”kiista” ihmisolemuksesta
Marx on modernin yhteiskunnan ja -tieteen kriitikko. Hän kritikoi nousevaa modernia, kapitalistista taloutta, ja etsi samalla uutta näkökulmaa tieteen omiin käytäntöihin praksiksen, elävän työn näkökulmasta (Dussel, 2001). ”
RK: Eli ’moderni’ on siis yhtä kuin ’KAPITALISTINEN’, selkis (sano haudankaivaja…)!
JS: ”Marxin omin sanoin: Työni “on taloudellisten kategorioiden kritiikkiä tai mikäli haluat, porvarillisen taloustieteen järjestelmä kriittisesti esitettynä. Se on samanaikaisesti
järjestelmän esitys ja esityksen kautta sen kritiikkiä.” Marxin murros modernin
kanssa ei kuitenkaan ole ehdoton eikä kiistaton. 3)
3) Marx kasvoi hegeliläisessä koulussa, josta hän irtaantui vaiheittain. FB-teesit ilmaisevat Marxin ajattelussa alkavaa teoreettista näkökulmanvaihdosta. Ne muodostavat rajapinnan ’nuoren Marxin’ ja ’historiallisen materialismin Marxin’ välille, kontrastoituen nuoren Marxin vuoden 1844 Taloudellis-filosofisiin käsikirjoituksiin ja avaten näkökulmaa eteenpäin vuosien 1845– 46 Saksalaiseen ideologiaan ja myöhempään kypsän Marxin tuotantoon, joka alkaa hahmottua Grundrissesta eteenpäin.
Althusser esittää tunnetun teesin Marxin ajattelussa tapahtuvasta ja Saksalaiseen ideologiaan kulminoituvasta epistemologisesta katkoksesta suhteessa modernin filosofian tietoisuus-diskurssiin (Althusser, 1971; Althusser, 1996). Michel Foucault huomauttaa tähän, että ajatus yhteen pisteeseen sijoittuvasta epistemologisesta katkoksesta on liian yksinkertainen.
Sen sijaan uuden teorian synty tapahtuu sarjana murroksia, teoreettisten ”kynnysten” ylityksiä joiden lopputulemana on katkos suhteessa lähtökohtatraditioon (Foucault, 1991a). Näin on myös Marxin kytköksestä modernin projektiin ks. esim. Baudrillard, 1975, Foucault 1973).
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jean_Baudrillard
Marxin kohdalla – hänen tuotannossaan voidaan nähdä useita kriittisiä siirtymiä, jotka johtavat hänen kypsään tuotantoonsa.
Poiketen Althusserin tulkinnasta sijoitan ensimmäisen murtuman Marxin ajattelussa juuri FB-teeseihin. Teesien jälkeen hän siirtyy historiallisen materialismin perustelemiseen, joka merkitsee yritystä yleisen yhteiskuntateorian rakentamiseksi ja ”todellisten yksilöiden ja heidän empiirisesti havaittavissa olevan toimintansa” vähittäistä siirtymistä taka-alalle.
Seuraava murros sijoittuu Grundrissen paikkeille ja Marxin ajattelun varsinainen vahva ydin – kapitalismiteoria – löytyy lopulta hänen myöhäistuotannostaan,
ekonomiakritiikistä (Haug, 1982; Rosdolsky, 1972; Schanz, 1996). Samalla on niin, että nuoren ja keskimmäisen Marxin tuotannossa tematisoidaan sellaisia psykologialle tärkeitä kysymyksiä, jotka katoavat taka-alalle ja jäävät tematisoimatta Pääomassa ja Marxin myöhäistuotannossa. Näitä auki jääneitä siirtymiä ei voida täyttää Marxin ajattelua rekonstruoimalla, mutta rekonstruktio voi paikantaa niitä problematiikkoja joihin teoreettinen työ on suunnattava, jos ollaan kiinnostuneita yksilöllisen subjektiviteetin muodostumiseen liittyvistä psykologisista kysymyksenasetteluista.
Seuraavassa avataan hieman kuvion yksi ensimmäiseen siirtymään (nuori Marx – FB-teesit –histomat) liittyvää problematiikkaa.
Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset
Nostan seuraavassa esille joitakin teemoja ”nuoren Marxin” ajattelusta. Ensin katson kuinka hän tässä vaiheessa suhtautuu Feuerbachin filosofiaan.
Toiseksi luonnehdin Taloudellis-filosofisissa käsikirjoituksissa esitettyä psykologia-tulkintaa ja kolmanneksi Marxin ’lajiolemuksen’ ja ’vieraantumisen’ käsitteitä.
(1.)Marx arvioi Feuerbachia mm. seuraavasti:
”Feuerbach on ainoa, joka suhtautuu vakavasti, kriittisesti Hegelin dialektiikkaan ja joka on tehnyt aitoja löytöjä tällä alueella – ylipäätään hän on vanhan filosofian kukistaja. —
Feuerbachin suurtekona on:
1. sen todistaminen, että filosofia ei ole mitään muuta kuin ajatelluksi saatettua ja ajatellen kehiteltyä uskontoa, toinen muoto ja olemassaolotapa inhimillisen olemuksen vieraantumiselle – sitä on siis myös tällaisena arvosteltava;
2. Feuerbach perusti toden materialismin ja todellisen tieteen tekemällä yhteiskunnallisen suhteen, ’ihmisen suhteen ihmiseen’ myös teorian perusperiaatteeksi;
3. vastakohdaksi kieltämisen kieltämiselle, joka väittää olevansa absoluuttisen positiivinen, hän asetti itsensä varassa lepäävän ja positiivisesti itsensä varaan perustuvan positiivisen.”
Läpi käsikirjoituksen korostuu Feuerbachin ajattelun ja filosofisen panoksen positiivinen arviointi. Erityisen kiinnostavaa jatkon kannalta on tuo yllä esitetty toinen kohta: ”Feuerbach perusti toden materialismin ja todellisen tieteen tekemällä yhteiskunnallisen suhteen, ’ihmisen suhteen ihmiseen’ myös teorian perusperiaatteeksi. ”Tähän palataan alempana. Marxin suhde Feuerbachiin on tässä pikemminkin ihaileva kuin kriittinen.
(2.) Marxin varsinainen panos psykologiseen keskusteluun Taloudellis-filosofisissa
käsikirjoituksissa liittyy esineellis-kohteellisen (gegenständliche Tätigkeit) toiminnan analyysiin.
Ihminen määrittyy Marxilla tietoiseksi olennoksi, joka todistaa ja luo tietoisuutensa suhteessaan esineelliseen maailmaan:
”Tietoinen elämäntoiminta erottaa ihmisen välittömästi eläimellisestä elämäntoiminnasta. Ainoastaan ja nimenomaan tämän vuoksi hän on lajinolento. — ihminen todella todistaa itsensä lajinolennoksi vasta nimenomaan esineellisen maailman muokkaamisessa.”
Toiminnassa rakentuva esineellinen maailma (gegenständliche Welt) on nuorelle Marxille avain myös inhimilliseen psykologiaan:
“Havaitsemme kuinka teollisuuden historia ja teollisuuden kehittynyt esineellinen olemassaolo on inhimillisten olemuksen voimien avattu kirja, aistimellisesti esillä olevaa ihmisen psykologiaa. Sitä ei tähän asti ole käsitetty yhteydessään ihmisen olemukseen, vaan aina vain ulkoisessa hyötysuhteessa. — Tavallisessa, aineellisessa teollisuudessa — meillä on edessämme ihmisen esineellistyneet olemuksen voimat aistimellisten, vieraiden, hyödyllisten esineiden muodossa, vieraantumisen muodossa. Sellainen psykologia, jolta mainittu kirja – siis juuri historian aistimellisesti läsnä olevin,
nykyisin saavutettavissa oleva osa – on suljettu, ei voi tulla todelliseksi
sisällyksekkääksi ja asialliseksi, luotettavaksi tieteeksi.”
Kohteellisen toiminnan käsitteellä Marx hakee irtiottoa Hegelin ’hengen’ käsitteestä.
Ihmisolemus ei ole vain hengen askaretta, vaan ”aistimellisesti läsnä olevaa, esineellistä” toimintaa. Marx siis etsii tässä vastakohdaksi Hegelille materialistista selitystä inhimilliselle psyykelle ja löytää selityksen materiaalisesta, esineellistä maailmaa muokkaavasta toiminnasta.
(3.) Edellä esitettyä psykologisen tutkimuksen ohjelmanjulistusta ei voida ymmärtää
irrallaan Marxin vieraantumisen (Entfremdung) ja lajiolemuksen (Gattungswesen)
käsitteistä. Marxin analyysin lähtökohtana on ajatus ihmisen lajinolemuksesta ja
tästä lajinolemuksesta tapahtuvasta vieraantumisesta. ”
RK: Marx ei tarkoita BIOLOGISTA LAJIA; eikä tuo ”lajiolemus” ole sidoksissa homo sapiens -lajiin ainakaan aina ja ikuisesti, vaan sama olemus tuossa suhteessa on AINA
MATERIAN SOSIAALISEN LIIKEMUODON KANTAJINA OLEVILLA OLIOILLA, VAIKKA HE OLISIVAT ”UFOJA” JOSSAKIN EKSOPLANEETALLA!
JS: ”Esineellis-kohteellisen toiminnan käsite palvelee sekä lajinolemuksen että vieraantumisen analyysia. Ihminen toteuttaa universaalia olemustaan esineellisessä toiminnassa, mutta samalla tapahtuu vieraantuminen ihmisolemuksesta, kun työn välineet ja tuotteet alkavat hallita tuottajiaan. Tämän vieraantumisen (lue: yksityisomistuksen) kumoaminen on paluuta takaisin todelliseen ihmisolemukseen, so. kommunismiin. (vrt. Wilenius, 1966) ”
RK: Niin mukavalta kuin tämä kommunistista saattaisikin kuulostaa, tuo ei ole sitä, mitä
Marx ja Engels tarkoittivat ”alkukommunismilla”, ja että ihmislaji olisi ”geneettisesti adaptoitunut” sellaiseen alkukommunismiin. Se ajatus ei mitenkään sovi myöskään Vygotskin teoriaan kielellisestä tajunnasta, sillä MIKÄÄN OLIO EI VOI ADAPTOITUA BIOLOGISESTI SYMBOLIJÄRJESTELMÄÄN, koska siinä
jokainen mutaatio on MÄÄRITELMÄLLISESTI NEGATIIVINEN keskinäisen ymmärrettävyyden kannalta, symbolijärjestelmän yksinkertaisuudesta tai monimutkaisuudesta riippumatta.
Marxille ja Engelsille ”alkukommunistinen yhteiskunta” oli (pääasiassa) aivan muuta kuin ”paratiisi” (toki jossakin saattoi sellaisiakin ajoittaisesti olla…), ja orjanomistuksellinen yhteiskuntamuoto, joka syntyi kollektiivisessa muodossa valtiollisena (yksityistä esiintyi vasta Kreikassa ja Roomassa) oli ainakin Engelsin mielestä ”suuri edistysaskel” (ihmiskunnan tulevan kehityksen ja siten myös vapautumisen kannalta); Anti-Dühring:
http://www.marxists.org/archive/marx/works/1877/anti-duhring/ch16.htm
” It was slavery that first made possible the division of labour between agriculture and
industry on a larger scale, and thereby also Hellenism, the flowering of the ancient world.
Without slavery, no Greek state, no Greek art and science, without slavery, no Roman
Empire. But without the basis laid by Hellenism and the Roman Empire, also no
modern Europe.
We should never forget that our whole economic, political and intellectual development
presupposes a state of things in which slavery was as necessary as it was universally recognised. In this sense we are entitled to say: Without the slavery of antiquity no modern socialism.
It is very easy to inveigh against slavery and similar things in general terms, and to
give vent to high moral indignation at such infamies. Unfortunately all that
this conveys is only what everyone knows, namely, that these institutions of
antiquity are no longer in accord with our present conditions and our
sentiments, which these conditions determine.
But it does not tell us one word as to how these institutions arose, why they existed, and
what role they played in history. And when we examine these questions, we are
compelled to say – however contradictory and heretical it may sound – that
the introduction of slavery under the conditions prevailing at that time was
a great step forward.”
JS: ”Marxin vahvasta Hegel-kritiikistä huolimatta, hän jää tässä vielä hegeliläisen
ajatusmuodon piiriin siinä suhteessa, että vieraantuminen ja sen kritiikki johdetaan lajiolemuksen käsitteestä. Kritiikki lähtee liikkeelle filosofisista kategorioista, joiden löytämisessä Feuerbachilla on keskeinen vaikutus Marxiin. Feuerbachin kautta esineellis-kohteellinen, aistimellinen maailma asettuu hengen käsitteen radikaaliksi vastakohdaksi. Tähän palataan alempana.
Ei tämän enempää nuoresta Marxista tässä yhteydessä. On aika katsoa mitä Feuerbach-teeseissä sanotaan keskustelun alla olevista teemoista.
FB-teesit
FB-teesien kritiikin kohteena ei siis enää ole ensisijaisesti Hegel, vaan edellä positiivisesti arvotettu Feuerbach. Marxin lukija joutuu tässä pulman eteen. Kumpaan arvioon tässä pitäisi luottaa – Nuoren Marxin Feuerbach-myönteiseen vaiko teesien kritiikkiin? Täsmentämällä kysymystä pääsemme eteenpäin. Voidaan kysyä ensinnäkin teoriahistoriallisesta näkökulmasta onko Marxin Feuerbachiin kohdistama kritiikki kohdallista ja oikeutettua.
Toiseksi voidaan kysyä teoriaimmanentisti, mitä katkoksia ja motiivinmuutoksia FB-teesit ilmentävät Marxin omassa ajattelussa. Pariisin käsikirjoituksissaan Marx kirjoitti hyvin wittgensteinilaiseen tapaan, että kysymyksen muotoilu jo pitää sisällään sen ratkaisun (Marx, 1988, 83).
Sisältyisikö FB-teeseihin sellainen kysymyksen uudelleenmuotoilu, joka tuottaisi kokonaan uudenlaisen vastauksen aikaisempiin ongelmiin?
Teesien psykologisessa luennassa on toisaalla painotettu ’toiminnan’ 4) (die gegenständliche Tätigkeit, 1. teesi), toisaalla ’ihmisolemuksen’ 5) (das menschliche Wesen, 6. teesi) käsitteitä.
En lähde tässä rekonstruoimaan Marxilta vaikutteita ammentaneiden psykologisten teorioiden historiaa, vaan katson sen sijaan miten Marx-Feuerbach suhde rakentuu näissä kahdessa psykologisen keskustelun kannalta ilmeisesti keskeisimmässä teesissä.
4) Toiminnan teoreettisista tulkinnoista ks. esim. (Leontjev& Rozenbljum, ia; Rubinstein,1987).
5) Kulttuuri-historiallisen psykologian tulkinnoista ks. esim. (Vygotsky, 1998).
Ensimmäinen teesi: praksis kohteellisena toimintana
Ensimmäinen FB-teesi näyttäisi ilmaisevan jatkuvuutta suhteessa 1844 käsikirjoitukseen nimenomaan kohteellisen toiminnan käsitteen kohdalla. Teesi kävisi suoraan edellä lainatun psykologia-passuksen laajennukseksi.
Teesin vakiintunut suomalainen käännös kuuluu seuraavasti:
”Kaiken tähänastisen materialismin – myös Feuerbachin materialismin – perusvika on siinä, että esinettä, todellisuutta, aistimaailmaa tarkastellaan vain objektin tai havainnon muodossa, mutta ei inhimillisenä aistitoimintana, käytäntönä, ei subjektiivisesti. ”
RK: Tämä käännös on virheellinen.
http://www.mlwerke.de/me/me03/me03_533.htm
” Der Hauptmangel alles bisherigen Materialismus – den Feuerbachschen mit eingerechnet – ist, daß der Gegenstand, die Wirklichkeit, Sinnlichkeit,nur unter der Form des Objekts oder der Anschauung gefaßt wird; nicht aber als menschliche sinnliche Tätigkeit, Praxis, nicht subjektiv. ”
Ensinnäkin termi ”Praxis”, käytäntö, on ILMAN LISÄMÄÄREITÄ MATERAALINEN
(materiélles) eikä ideaalinen (ideélles), eli MIELEN (sinnliches) ilmiö.
(Muutoin käytäntö laajasti ja historiallisesti ottaen ei esimerkiksi voisi mitenkään olla TOTUUDEN KRITEERI, koetinkivi (mutta EI ’totuuden’ ”määritelmä”!), jonka seikan frankfurtistit kiistävätkin, joten tämä ”käännösvirhe” on tuskin aivan puhdas vahinko…)
Näin ”sinnliches” viittaa myös sanaan ”Praxis”, mikä siis tarkoittaa ”ideaalista, mielen käytäntöä”, ja se on tässä vain korostamassa sitä, että paino on sanalla ”(männliche
sinnliche) TÄTIGKEIT”, ja virhe on ollut siinä, ettei tuota kohteen ja mielikuvan (Anschsauung) sitovaa linkkiä ole otettu huomioon. (’Käytäntö on aina määritelmällisesti myös inhimillistä: eläinten pelkkää reagointia, vaikka kuinka mutkaisin mallein, ei nimitetä ”käytännöksi”.) Tätä on syytä korostaa myös oder-sanan käännöksellä: kohteen ja mielikuvan muodollisloogisesti toisensa pois sulkeva EPÄDIALEKTINEN tarkastelu on se ”vanhan filosofian virhe mukaan lukien Feuerbach”.
’Tieto’ sanan laajimmassa merkityksessä ”materiaalisen toiminnan teoreettisena perustana” ja ’käytäntö’ ovat dialektisia vastakohtia, mutta eivät itsenäisiä sellaisia, vaan ne suhtautuvat toisiinsa kuten ’ideaalinen ja materiaalinen’ (jossa jälkimäinen on dominoiva komponentti).
Ja juuri tämän Marx tuolla 1. FB-teesinsä 1. lauseella sanoo. Oma käännökseni kuuluu:
”Kaiken tähänastisen materialismin – Feuerbach mukaan lukien – pääpuute on, että tutkimuskohde, todellisuus, aisti(ttava)maailma, otetaan tarkasteluun vain JOKO kohteen TAI (sen) mielikuvan muodossa, mutta ei inhimillisenä mielenTOIMINTANA, -käytäntönä (=ideaalisena käytäntönä!), ei subjektiivisena. ”
Feuerbach suhtautui Hegelin dialektiikan sääntöihin ja kategorioihin myönteisesti, ja etsi Marxin tavoin materialistista selitystä. Hän saattoi hyvinkin nähdä sellaisen ”ihmisten välisen taistelun ilmenemisenä tiedon piirissä”. Silvonen saattaa tuossa olla hyvinkin oikeilla jäljillä.
Mutta dialektiset vastakohdat ovat välittömästi keino hallita logiikan eivätkä yhteiskunnan jännitteitä ja puutteita.
JS: ”(1. FB-teesi jatkuu) Sen vuoksi on käynyt niin, että päinvastoin kuin materialismi,
idealismi kehitteli toimivaa puolta, mutta vain abstraktisesti, koska idealismi
ei tietenkään tunne todellista, aistitoimintaa sellaisenaan. Feuerbach haluaa olla tekemisissä aistimellisten, ajatusobjekteista todella eroavien objektien kanssa, mutta hän ei käsitä itse inhimillistä toimintaa esineelliseksi toiminnaksi. Siksi hän pitää teoksessaan ‘Kristinuskon olemus’ tosi-inhimillisenä ainoastaan teoreettista toimintaa, kun taas käytäntöä hän tarkastelee ja panee sen merkille vain sen likaisen juutalaisessa ilmenemismuodossa. Siksi hän ei käsitä vallankumouksellisen käytännöllis-kriittisen toiminnan merkitystä.” 6)
Marx määrittelee tässä oman positionsa suhteessa
a) aikaisempaan filosofiaan yleisesti ja b) Feuerbachin teoriaan erityisesti.
a) Ensimmäinen rajaus määrittää Marxin paikan filosofian kentällä. Hänen kritiikkinsä kohteena on ”kaikki tähänastinen materialismi” (aller bisheriger Materialismus), joka ei ole käsittänyt toimintaa inhimillis-aistimellisena, subjektiivisena praksiksena vaan on jättänyt toiminnan käsitteellistämisen idealismin tehtäväksi. Idealismi puolestaan ”ei
tietenkään tunne todellista, aistitoimintaa sellaisenaan”.
Kritiikin kohteena ovat siis niin materialismi kuin idealismikin.
6) Käännös on tehty Engelsin toimittamasta versiosta. Marxin alkuperäistekstistä (Marx, 1958) ei ole olemassa julkaistua suomennosta.”
RK: Tuokaan käännös ei ole aivan ongelmaton:
”Daher geschah es,daß die tätige Seite,im Gegensatz zum Materialismus,vom Idealismus entwickelt wurde – aber nur abstrakt, da der Idealismus natürlich die wirkliche, sinnliche Tätigkeit als solche nicht kennt.Feuerbach will sinnliche, von den Gedankenobjekten wirklich unterschiedene Objekte; aber er faßt die menschliche Tätigkeit selbst nicht als
gegenständliche Tätigkeit. Er betrachtet daher im ”Wesen des Christenthums” nur das theoretische Verhalten als das echt menschliche, während die Praxis nur in ihrer schmutzig-jüdischen Erscheinungsform gefaßt und fixiert wird. Er begreift
daher nicht die Bedeutung der ”revolutionären”, der praktisch-kritischen Tätigkeit. ”
Kääntäisin seuraavasti (osaa korjauksista myös Silvonen esittää):
”Tähän asti (on ollut niin, että) toimintapuolta on materialismin sijasta kehittänyt idealismi – mutta vain abstraktisti, sillä idealismi ei luonnollisestikaan tunne todellista mielentoimintaa sellaisenaan.
Feuerbach etsii psyykkisiä, ajatusobjekteista todella eroavia mielenobjekteja; mutta hän ei käsitä inhimillistä toimintaa itseään KOHTEELLISENA toimintana. Hän pitää ”Kristiuskon olemuksessa” vain teoreettista asennoitumista aidosti inhimillisenä, kun taas käytäntö tulee ymmärretyksi ja kiinnitetyksi vain sen likaisen-juutalaisessa(/-kaupallisessa) ilmenemismuodossa. Hän ei tässä tavoita tässä (sitä, mikä on)
(”)kumouksellista(”), käytännöllis-kriittistä toimintaa. ”
Nimenomaan tuo ”ajatusobjekteja ”perimmäisemmät” muut mielenobjektit”, näiden ”selityksenä”, ovat se Feuerbachin erehdys, JOS hän nyt sitten sellaisia todella, varsinkaan aksiomaattisesti, olettaa…
Sana ”der Sinn” = aisti (EI aistin), (jonkin ilmiön) taju, esimerkiksi ”kauneuden taju”. Tämän monikko ”die Sinne” = ”aistit” = mieli, sama kuin englannin ”mind”. ”Sinnlich” on tässä mielellinen, psyykkinen, vaikka sama sana voikin tarkoittaa myös ”aistimellista”, ja ”aistillista”.
Edelleen: JOS Marx tarkoittaisi ’revolutionaarilla’ ’(poliittisesti) vallankumouksellista’, HÄN EI PANISI SANAA LAINAUSMERKKEIHIN!
Tiedostusprosessissa ei myökään puhuta vain poliittisesta tiedostamisesta, vaan
kaikesta muustakin, muuta erityisesti TIETEELLISESTÄ sellaisesta. Sovjetskaja
entsiklopedijalla on kumouksellisesta, aiemman tiedon kokonaan uuteen uskoon
jostakin asiasta asettavasta puolesta seuraava näkemys:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskustelu/read.php?5,14503,18762#msg-18762
”Erotukseksi toiminnan muodoista, joiden tulos on pääasiassa ennalta tiedossa, toimintaa nimitetään aiheellisesti tieteelliseksi vain siinä määrin kuin se johtaa uuden tiedon keksimiseen, ts. tieteellisen toiminnan tulos on periaatteessa ennalta tuntematon. Juuri tästä syystä tiede ilmenee voimana, joka ”kumouksellistaa” muut toiminnan lajit. ”
Tuollaista ”kumouksellistavaa” tietoa voi löytyä muutenkin kuin tieteessä, mutta vain tieteessä sitä myös SYSTEMAATTISESTI ETSITÄÄN. Käytännön piirissä sellaiseen taas ennemmin tai myöhemmin väistämättä törmätään, oli tieteellisesti ennakoitu tai ei. Tuollaista aikaisempaa käsitystä kumouksellisesti muuttavaa tietoa voi löytyä VAIN IDEOIMALLA JA KÄYTÄNNÖSSÄ KOKEILEMALLA, TESTAAMALLA, voisi sanoa yrityksen ja erehdyksen menetelmällä. Tässä suhteessa käytännön, tiedon soveltamisen piirissä olevat tahot ovat aina äärimmäisen tärkeässä asemassa tiedon kehityksessä ja
todellisuuspohjaisessa kriittisyydessä sen suhteen. (Toki tuo viime kädessä
koskee myös poliittista käytäntöä, kun se kerran koskee kaikkea sellaista!)
JS: ”Marx alkaa tässä hahmotella praktisen materialismin ohjelmaa, joka tähtää koko
tähänastisen ’filosofisen’ tiedontuottamisen tavan ylittämiseen. ”
RK: Erityinen ”praktinen materialismi” on kakkukakkua, tårta på tårta, sillä
’praxis’ ilman lisämääreitä on materiaalinen ilmiö, ideaalisen ’tiedon’
dialektinen vastakohta juuri tuolla nimenomaisella akselilla.
JS: ”Myöhemmin Friedrich Engels (1820–1895) kuvaa tätä kriittistä näkökulmaa omassa Feuerbach-esseessään, jossa irtaannutaan ”koko filosofiasta sanan
tähänastisessa merkityksessä” (Engels,1979, 404 – suomennosta korjattu). Jos
aikaisempaa filosofiaa kosketti materialismin ja idealismin vastakohdikseen
asettava ”peruskysymys”, niin uusi praktinen materialismi näkee juuri tämän
peruskysymyksen ja sen konstituoimat ’idealismin’ ja ’materialismin’ ongelmina,
ideologisina muotoina ja praksiksina, jotka se pyrkii ymmärtämään
yhteiskunnallisen käytännön näkökulmasta (Haug, 1978; Haug,1987; Haug, 1991).
RK: Nyt tuli kyllä aivan taatusti potaskaa: MATERIALISMIN JA IDEALISMIN VASTAKKAISUUDESTA EI VOI ”PÄÄSTÄ EROON” kielellisillä taikatempuilla!
Lähde oli siis tämä:
Engels, F. (1979). Ludwig Feuerbach ja klassisen saksalaisen filosofian loppu. (Alkut. 1888)
Teoksessa K.Marx&F.Engels:Valitut teokset kuudessa osassa. Osa 6 (ss.396–445). Moskova:Edistys.
http://www.marxists.org/suomi/marx/1886/1886_Engels_ludwig_feuerbach.htm
Ja kohta on tämä (lainaan sen aika pitkästi, siksi että se on kirjallisesti niin hyvä):
”Kolmanneksi sillä vakaumuksella, että ainakin tällä hetkellä ihmiskunta liikkuu suurin piirtein etenevään suuntaan, ei ole kerrassaan mitään tekemistä materialismin ja idealismin vastakohtaisuuden kanssa. Ranskalaiset materialistit pitivät miltei fanaattisesti kiinni tästä vakaumuksesta – eivät suinkaan vähemmän kuin deistit Voltaire ja Rousseau – ja uhrasivat sille omakohtaisesti usein hyvinkin paljon. Jos kuka niin esim.
Diderot on pyhittänyt koko elämänsä »innostukselle totuuden ja oikeuden
puolesta» myönteisessä mielessä.
*** Kun siis Starcke selittää kaiken tämän idealismiksi, niin se todistaa vain, että sana materialismi ja koko näiden kahden suunnan välinen vastakohtaisuus on kadottanut tässä hänellä kaiken merkityksensä.***
Tosiasia on, että Starcke tekee tässä – vaikkakin kenties tiedottomasti – anteeksiantamattoman myönnytyksen sille ennakkoluulolle, joka
poroporvarilla on materialismi-sanaa kohtaan pitkäaikaisen pappien harjoittaman
materialismin parjauksen ansiosta.
Poroporvari ymmärtää materialismilla ylensyömistä, juopottelua, silmäinpyyntöä, lihanhimoa ja turhamaisuutta, rahanhimoa, saituutta, ahneutta, voiton kiskontaa ja pörssihuijausta, sanalla sanoen kaikkia niitä iljettäviä paheita, joita hän itse kaikessa hiljaisuudessa harjoittaa.
ldealismilla hän sen sijaan ymmärtää uskoa hyveeseen, yleistä ihmisrakkautta ja ylipäänsä »parempaa maailmaa», jolla hän toisten edessä ylvästelee, mutta johon hän itse uskoo korkeintaan niin kauan, kuin hänen on kärsittävä krapulasta ja vararikosta, jotka välttämättä seuraavat hänen tavanomaisia »materialistisia» hurjastelujaan, ja hänen mielisanontansa kuuluu: Mikä on ihminen? Puoleksi eläin, puoleksi enkeli.
Starcke näkee muuten paljon vaivaa puolustaakseen Feuerbachia Saksassa nykyään filosofien nimellä leventelevien dosenttien hyökkäyksiltä ja oppilauselmilta. Niistä, joita nämä Saksan klassisen filosofian jälkeläiset kiinnostavat, se on tietenkin tärkeää; Starckesta itsestään se lienee näyttänyt välttämättömältä. Me säästämme lukijan siltä. ”
Termien ’materialismi’ ja ’idealismi’ merkitys ei todellakaan ollut lähtenyt liikkumaan joksikin muuksi sellaisesta, jona se esiintyy Leninillä (Sovjetskaja entsiklopedijassa)
http://www.marxists.org/suomi/lenin/index.htm
http://dic.academic.ru/contents.nsf/bse
JS: ”b) Nyt Marx tekee esineellis-kohteellisen toiminnan käsitteellä rajausta Feuerbachin
suuntaan. Saksankielinen ilmaus kuuluu gegenständliche Tätigkeit ja sille on
vaikeaa antaa täsmällistä suomalaista käännöstä. Teesien suomennoksen mukaan:
”Feuerbach haluaa olla tekemisissä aistimellisten, ajatusobjekteista todella eroavien objektien kanssa, mutta hän ei käsitä itse inhimillistä toimintaa esineelliseksi toiminnaksi. Siksi hän pitää teoksessaan ‘Kristinuskon olemus’ tosi-inhimillisenä ainoastaan teoreettista toimintaa”.
Gegenständliche Tätigkeit kääntyy tässä esineelliseksi toiminnaksi. Tähän sisältyy kuitenkin joukko ongelmia, joista seuraavaksi.
Ensimmäinen ongelma liittyy käännökseen ’esineellinen’. Saksan Gegenstand (Gegen+Stand) ilmaisee jotakin, joka on meitä vastassa, asettuu meitä
vastaan tai kohteeksemme Gegenstand voi olla myös puheenaihe, keskustelujen
teema, tai sillä voidaan viitata arkielämän pieniin tarve-esineisiin. 7)
Käännös ’esineellinen’ tiputtaa kokonaan pois alkuilmaukseen sisältyvän dynaamisen monimerkityksisyyden (kohde + vastaan asettuva, diskurssin teema). Itse kääntäisin tässä yhteydessä pikemminkin ’kohteellinen’ kuin ’esineellinen’.
7) Sanakirjoissa Gegenstand on 1.esine; 2. aihe, asia; 3. asia; 4 pikkuseikka (Hirvensalo,1971),
1. esine, tavara (tavarat, esineet), kapine, kappale körperlicher / unkörperlicher ~ aineellinen / aineeton esine 2. (harv mon) teema,aihe, kohde der ~ der Liebe rakkauden kohde 3. (Itäv) oppiaine (koulussa), MOT internet-sanakirja, Kielikone;
Käännös tuottaa myös toisen ongelman, joka liittyy Marx-Feuerbach-suhteen ymmärtämiseen. Kun gegenständliche Tätigkeit käännetään esineelliseksi toiminnaksi, on melko helppo yhtyä teesin väittämään siitä, että tällainen näkökulma puuttuu Feuerbachin filosofiasta. Mutta kun Feuerbachin ja Marxin tekstejä luetaan alkukielellä, tämä ero lähes häviää näkyvistä.
Gegenständliche Tätigkeit, kohteellinen toiminta, on itse asiassa myös Feuerbachin filosofian avainkäsitteitä. (Feuerbach operoi käsitteillä Objekt ja Gegenstand.) ”
RK: Kritiikki ja korjaus ovat varmasti aiheellisia: niin Marx kuin aivan varmasti Feuerbachkin tunsivat Francis Baconin, ja hänen http://nakokulma.net/index.php?topic=9454.msg191798#msg191798 oppinsa (ontologisista) ’olioista’ (thing, saksaksi Ding, toiminnan kohteena ’object’, saksaksi juuri ’Gegenstand´), joista kaikki olevainen koostuu, ja joille hänellä on puhtaan ontologinen, dialektinen määritelmä.
JS: ”Feuerbach kirjoittaa esimerkiksi teoksessaan Grundsätze der Philosophie der Zukunft vuonna 1843 seuraavasti:
“Wie das Objekt, so das Subjekt.” (s.119);“Ein Objekt,ein wirkliches Objekt, wird
nämlich nur da gegeben, wo mir ein auf mich wirkendes Wesen gegeben wird, wo
meine Selbsttätigkeit – an der Tätigkeit eines anderen Wesens ihre Grenze –
Widerstand findet. Der Begriff des Objekts ist urspünglich gar nichts anderes
als der Begriff eines anderen Ich – so fasst der Mensch in der Kindheit alle
Dinge als freitätige, willkürliche Wesen auf – daher ist der Begriff des
Objekts überhaupt vermittelt durch den Begriff des Du,des gegenständlichen Ich.
(s.140)
”Die neue Philosophie betrachtet und berücksichtigt das Sein, wie es für uns ist,
nich nur das denkende, sondern als wirklich seiende Wesen – das Sein also als
Objekt des Seins – als Objekt seiner Selbst.”
Tässä näemme kuinka toiminnan kohteellisuus on Feuerbachin ajattelun ydinkategorioita. Todellinen kohde on olemassa vain siellä, missä oma toimintani kohtaa toisen olennon toiminnan asettamat rajat, vastarinnan.
Feuerbachin ”gegenständliche Tätigkeit” viittaa tässä kohteellisuuden inhimillisiin, vuorovaikutuksellisiin ulottuvuuksiin, jotka tippuvat käsitteestä pois, kun se käännetään esineelliseksi toiminnaksi. ”
RK: Feurbachin ”gegenständliche Tätigkeit” voi viitata, mutta Marxin ei.
”Gegenstand” EI TARKOITA AKTIIVISTA VASTARINTAA (=Widerstand!) eikä vuorovaikutusta, vaan sen perusmerkitys on yksinkertaisesti ”vastassa oleva”, verbistä ”stehen, stand, gestanden”. Alun perin tämän verbin ilmaisema vastassaolo on nimenomaan passiivista ja kiinteää.
’Olion’ (Ding) ja ’kohteen’ (Gegenstand, Objekt) AINOA ERO ON TARKASTELIJAN NÄKÖKULMASSA. Näin oli ja Baconilla. (Tosin olio-oppi oli tuolloin huonossa huudossa, kun uskottiin ”absoluuttiseen aika-avaruuteen”, mutta ainakaan Marx tuolla antanut pettää itseään!)
Olion ’todellisuus’ on ”ilmenemistä vuorovaikutusten piirissä”. (Sen dialektinen vastakohta olion ’mahdollisuus’ taas ei vuorovaikuta ainakaan juuri SEN OLION OMINAISUUDESSA, jonka pelkkä mahdollisuus se on.)
Siinä mielessä Feuerbach on oikeilla jäljillä, että kaikki inhimillinen, PERSOONAN, nimenomaan TOIMINTA erotukseksi eläinten REAGOINNISTA on toimintamekanismiltaan sosiaalisen vuorovaikutuksen ja sen kantajan kielen
välttämää. Se, että onko sana ’objekti’ alun perin lähtöisin jostakin luonnonilmiöiden personifioinnista ei ole tässä tärkeää. Feuerbachin ajattelussa tuossa ehkä kummittelee Hegelin ”objektiivinen intersubjektiivisena”, mutta se on niitä Hegelin ideoita, jotka Marx ja ymmärtääkseni myös Feuerbach itse kumosivat.
JS: ”Vastaavasti DUDEN määrittelee (’Gegenstand’:in):
1.Körper, nicht näher beschriebene Sache,
2.a) derjenige, worum es in einem Gespräch jeweils geht, Thema,
2 b) Objekt, Ziel, 3. Schulfach (Österr.) (DUDEN, 1989).
Teesissä alkaa hahmottua uudenlaisen praktisen materialismin näkökulma, jonka kritiikin kohteena koko aikaisempi filosofinen tiedon tuottamisen tapa, filosofia ideologisena praksiksena. Tätä vastaan asettuu tiedon ymmärtäminen inhimillisenä ja subjektiivisena aistitoimintana, käytäntönä. ”
RK: ’Tieto’ ei voi olla ’käytäntöä’ itseään, koska se on ”käytännöllisen toiminnan
teoreettinen perusta, tieto on ideaalimaailmassa sitä, mitä käytäntö on
materiaalimaailmassa.
JS: ”Kohteellisen toiminnan käsitteellä ankkuroidaan toimiva ihminen materiaaliseen maailmaan. Mutta samalla on ilmeistä, että Marxin tässä kohtaa esittämä
Feuerbach-kritiikki menee osin ohi maalinsa.
Toisin kuin Marx väittää, Feuerbach ei näe käytäntöä ”ainoastaan teoreettisensa toimintana”, vaan kohteellisena prosessina, toimijoiden kamppailuna ja rajankäyntinä, jonka tuloksena rakentuu se, mitä pidämme ’subjektina’. ”
Marx ei väitä ”Feuerbachin näkevän käytäntöä vain teoreettisena toimintana”, se olisi aivan älytöntäkin, koska ’käytännöllinen ja teoreettinen’ ovat dialektisia vastakohtia, jotka suhtautuvat kuten ’materiaalinen ja ideaalinen’, vaan Marx väittää Feuerbachin pitävän vain teoreettista toimintaa ”AIDOSTI INHIMILLISENÄ”!
Tietoinen esineellinen työtoiminta on kuitenkin tasan yhtä aidosti inhimillistä, vain ihmiselle ominaista ja mahdollista, kuin teoreettinenkin toiminta.
SITÄ Marx sanoo, ja myös tarkoittaa.
http://www.mlwerke.de/me/me03/me03_533.htm
” Er betrachtet daher im ”Wesen des Christenthums” nur das theoretische Verhalten als das echt menschliche, während die Praxis nur in ihrer schmutzig-jüdischen Erscheinungsform gefaßt und fixiert wird. ”
http://www.marxists.org/archive/marx/works/1845/theses/index.htm
” In The Essence of Christianity [Das Wesen des Christenthums], he therefore regards the
theoretical attitude as the only genuinely human attitude, while practice is conceived and defined only in its dirty-Jewish form of appearance [Erscheinungsform].”
Venäläisessä versiossa ”likaisen juutalainen” on käännetty ”likaisenkaupalliseksi”, ”sellaiseksi joka sanan syvimmässä merkityksessä ei edes ole käytännöllistä (kuten valmistajan työ)”:
http://lugovoy-k.narod.ru/marx/03/01.htm
” Поэтому в «Сущности христианства» он рассматривает, как истинно человеческую, только теоретическую деятельность, тогда как практика берётся и фиксируется только в грязно-торгашеской форме её проявления. ”
JS: ”Kuudes teesi: ”yhteiskunnallisten suhteiden näyttämö”
RK: Väärin ”käännetty”!
”Näyttämössä” kehiin salakuljetetaan pinkeriläisen http://fi.wikipedia.org/wiki/Steven_Pinker, antipavlovistinen
http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=143660] haistapaskatietelijä http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=116708 geneettinen mielennäyttämö ”ikiomine ominaisuuksineen” (mm. ”rasteri” jne., joita on muka ”selvitetty kokeellisesti”, vaikka koe edellyttää OBJEKTIIVISTA tutkimuskohdetta, jollaista tässä ei ole: yksilö ”näkee” introspektiossa SITÄ MIHIN USKOOKIN!
JS: ”Kuudennessa teesissä Marx esittää kuuluisan ajatuksensa ’ihmisolemuksesta
yhteiskunnallisten suhteiden näyttämönä’. ”
RK: EI ESITÄ, VAAN NIIDEN (ja muidenkin yhteiskunnallisten, soziell, kuten
kiellisrakenteisten) seikkojen) KOKOONPANONA!
” Feuerbach löst das religiöse Wesen in das menschliche Wesen auf. Aber das
menschliche Wesen ist kein dem einzelnen Individuum innewohnendes Abstraktum. In seiner Wirklichkeit ist es das Ensemble der gesellschaftlichen Verhältnisse. ”
Tämän lauseen jokaista termiä on tarkasteltava lähemmin, ja minä tarkastelen niitä nyt siten kuin ne NYKYTIETEEN valossa ymmärretään, vaikka joissakin muissa kohdissa on yritettävä asennoitua tuon ajan saappaisiin kuitenkin pitäen mielessä, että Marx oli materialistisen dialektiikan isä.
1. ”In seiner Wirklichkeit” = ”omassa todellisuudessaan”: ’todellisuus’, Wiklichkeit, on dominoiva osapuoli dialektisessa vastakohtaparissa ’mahdollisuus ja todellisuus’.
”Ihmisolemus” eli yksilötasolla ’persoona’ ei ole samaa kuin ”ihmisyksilö”, vaan se on nimenomaan se ihmisyksilön ”yhteiskunnallinen puoli”, joka on kyllä todellinen kuten biologinen tai puhtaasti fysikaalinen puolikin, ja näitä suhteellisen itsenäinen.
2. ’Ensemble’ = ”kokoonpano”. Tämä sana on ongelmallinen. Silvonen on siinä oikeassa, että sitä ei pidä kääntää Marxin tekstissä sanalla ’kokonaisuus’ (das Ganze, die Totalität), sillä se on dialektisen parin ’osa ja kokonaisuus’ osapuoli, ja ”Ensemble” EI TARKOITA
TÄTÄ. Se ei kuitenkaan tarkoita myöskään myöskään mitään ”näyttämöä”, se on
kyllä aivan mahdoton käännös.
http://de.wikipedia.org/wiki/Ensemble]
Ensemble on ”(yhteenkuuluva) joukko, kokoonpano, kooste, yhteisesitys, kuoro,
(esiintyjä)ryhmä”. Ensemble on enemmän ”taiteellinen”, estetiikan kuin
tieteenfilosofian käsite. Kääntäisin tämän sanalla ”kokoonpano”.
3. ”gesellschaflich” = yhteiskunnallinen. Saksassa tuon termin takana on kaksi eri tieteellistä termiä: yleiskielinen ja yhteiskuntatietellinen ’soziales’, ja ontologinen ’soziélles’ (vrt. ideales/ideélles, materiales/materielles, experimentales/experimentelles jne.). Kun puhutaan ’persoonasta’, kyse on erityisesti tuosta ontologisesta emergenssitasopuolesta.
http://www.mtakpa.hu/kpa/download/1237383.doc
4. ”Verhältnis” = suhde, MUTTA myös ”seikka, kohta, asia(i)ntila, asenne, mon. välit, olot, varat”, verbistä ”verhalten” = pidättää, hillitä, estää, salata, kätkeä, sich verhalten = pysyä, viipyä, pitäytyä, käyttäytyä, menetellä, olla jollakin tavalla, suhtautua, olla jossakin
suhteessa johonkin,Marxin lause on näin eväin täydellisesti nykyaikaisen
tieteellisen ihmiskuvan, ”yhteiskuntatieteiden standardimallin” mukainen.”
Feuerbach, der auf die Kritik dieses wirklichen Wesens nicht eingeht, ist daher
gezwungen:
1. von dem geschichtlichen Verlauf zu abstrahieren und das religiöse Gemüt für sich zu
fixieren und ein abstrakt – isoliert – menschliches Individuum vorauszusetzen;
2. kann bei ihm daher das menschliche Wesen nur als ”Gattung”, als innere,
stumme, die vielen Individuen bloß natürlich verbindende Allgemeinheit gefaßt
werden. ”
Marx pitää siis feuerbachin ylihistoriallista ”ihmisluonnon” (pseudo)käsitettä USKONNOLLISENA, (uskonnolliseen mielenlaatuun, Gemüt, kuuliuvana), JOTA SE ONKIN.
JS: Teesi kokonaisuudessaan on perinteisesti suomennettu seuraavasti:
”Feuerbach sulattaa uskonnollisen olemuksen ihmisolemukseen. Mutta ihmisolemus ei ole mikään jollekin yksilölle ominainen abstraktio. Todellisuudessaan se on yhteiskunnallisten suhteiden kokonaisuus. Feuerbachin, joka ei ryhdy
arvostelemaan tätä todellista olemusta, on sen vuoksi pakko:
1. abstrahoitua historian kulusta ja tarkastella uskonnollista mieltä [Gemüt] sinänsä sekä edellyttää abstraktisen – eristetyn – ihmisyksilön olemassaoloa;
2. sen tähden hän voi käsittää ihmisolemuksen vain ”lajina”, monia yksilöitä pelkästään luonnonomaisesti yhdistävänä, sisäisenä, mykkänä yleisyytenä.”
Teesin ensimmäinen osa (a) esittää ajatuksen ihmisolemuksesta yhteiskunnallisten suhteiden kokonaisuutena tai – niin kuin olen sen esitykseni otsikkoon suomentanut – näyttämönä. Tämä merkitsee radikaalia katkosta suhteessa aikaisempaan ”lajiolemus” ajatteluun. Siitä hieman alempana. Teesin toinen osa (b) suuntautuu Feuerbachin antropologismia, ’abstraktin, eristetyn ihmisen’ filosofiaa vastaan. ”
RK: Tässä yhteydessä on huomattava, että vaikka feuerbachilaisen ’lajiolemuksen’ käsite
ihmistä koskien olikin ”aikaisempi” tätä Marxin nyt formuloimaa käsitystä, niin
Feuerbachin (?) käsite oli yhtä kaikki kuitenkin AIVAN UUSI: Itse kehitysoppikin oli uusi, ja käsitykset eläinten ”olemuksesta” perustuivat koti- ja erityisesti työeläinten kasvattajille, ja noiden kesyjen eläinten EI katsottu edustavan ”itselleen ominaista” käyttäytymistä, paitsi villeinä.
Tiedettiin, että vähän kaikenlaisia korkeampia eläimiä voitiin pennusta pyydystettyinä kesyttää, mutta se eivät yleensä kesytettyinä eivätkä myöskään ”vankeudessa” liääntyneet, vaikka vankeus olisi ollut melko väljääkin. Tämä koski mm. apinoita, ihmisapinoita aivan erityisesti. Feuerbachin ajatukset saivat tuskin laajasti ymmärtämistä hevosmiesten tai ratsujoukkojen keskuudessa… Vaikka hän puhui ”luonnostavieraantumisesta”, hänen omat (?) käsityksensä edustivat silloista luonnostavieraantumista…
JS: Aloitan teesin purkamisen sen jälkimmäisestä osasta.
b) Feuerbach esittää, että ihminen on ymmärrettävissä vain yhteisöllisesti,osana yhteiskuntaa.
Hän kirjoittaa 1843 teoksessaan Grundsätze der Philosophie der Zukunft seuraavasti:
”Der einzelne Mensch für sich hat das Wesen des Menschen weder in sich als
moralischen, noch in sich als denkenden Wesen. Das Wesen des Menschen ist nur
in der Gemeinschaft, in der Einheit des Menschen mit dem Menschen enthalten —
.”
Feuerbachin ajattelua luonnehtii siis, toisin kuin Marx nyt teeseissään esittää, systemaattinen yhteiskunnallinen painotus. Tämän painotuksen Marx itsekin totesi 1844käsikirjoituksessaan:
”Feuerbach perusti toden materialismin ja todellisen tieteen tekemällä yhteiskunnallisen suhteen, ’ihmisen suhteen ihmiseen’ myös teorian perusperiaatteeksi”.
Jos luemme Feuerbachia eteenpäin, tai katsomme mitä hän sanoo aiemmin vuonna 1841 Das Wesen des Christentumsissa, saamme kuvan siitä mitä yksilön ’yhteiskunnallisuus’ Feuerbachille merkitsee.
Feuerbachille ’die Einheit des Menschen mit dem Menschen’ toteutuu dialogina Minän ja Sinän välillä. Kyseessä on „eine Einheit, die sich aber nur auf die Realität des Unterschieds von Ich und Du stützt. — Die wahre Dialektik ist kein Monolog des einsamen Denkers mit sich selbst, sie ist ein Dialog zwischen Ich und Du.“
Näin Feuerbach sijoittaa yhteiskunnallisen näyttämön yksilöön, tarkastelee yksilöä hänen yhteiskunnallisuudessaan ja pyrkii samalla antamaan selityksen tälle yhteiskunnallisuudelle.
Näin tehdessään hän purkaa radikaalisti yksilön ja yhteiskunnan dikotomiaa.
Marxin postuloimaa ’luonnonomaista, sisäistä, mykkää yleisyyttä’ on tästä kohden mahdotonta löytää. ”
RK: ???
JS: ”Marxin ja Feuerbachin ajattelu eivät toki ole identtisiä. Siihen mikä heidän erossaan
on olennaista, palataan alempana. Tässä riittää todeta, että Marx yksinkertaisesti ampuu olkiukkoa omaa kohdettaan konstruoidessaan. Tämä olkiukko puolestaan tarvitaan Marxin itsekritiikin välineeksi.
On suorastaan ironista kuinka feuerbachilaisesti Marx tässä työskentelee: teesit eivät ole yksinäisen ajattelijan monologia, vaan dialogia minän ja sinun (Feuerbach-kontsruktion) välillä. ”
RK: Hmm… Silvonen tulee tässä nyt aivan erityisesti väittäneeksi, että ”FEUERBACH EI OLLUTKAAN FEUERBACHILAINEN”, eli frankfurtisti, ja että ”ihmisen ylihistoriallisen
lajiluonnon” ideologisiin kehiin tuoja on JOKU MUU KUIN FEUERBACH, jota Marx
syyttää!
Saattaap hyvinnii ollannii!
Mutta kuka se sitten oli? Tuolloin se pseudokäsite, joka tapauksessa kulttuuriin tarttui.
Ja ehdoton pääasia on, että Marx sanoutui päättäväisesti irti ”(”biologisesta”) ihmisluonnosta”, ja teki sen paljon päättäväisemmin kuin Feuerbach.
JS: a) Marxin ajattelun teoreettinen uutuus ei sisälly Feuerbach-kritiikkiin, vaan teesin
alkuosan ilmaukseen ”Aber das menschliche Wesen ist kein dem einzelnen
Individuum innewohnendes Abstraktum. In seiner Wirklichkeit ist es das ensemble
der gesellschaftlichen Verhältnisse“, joka voitaisiin suomentaa vaikkapa
seuraavasti:
„Mutta ihmisolemus ei ole mikään erilliseen yksilöön sijoittuva abstraktio.
Todellisuudessaan se on yhteiskunnallisten suhteiden näyttämö.“ 8)
Teesissä ihmisolemus sijoitetaan erillisen yksilön ulkopuolelle, sosiaalisten suhteidensa kokonaisuuteen. ”
RK: Noin tehdään, mutta tuon jälkimmäisen lauseen todellinen selittävä tämänpäiväistetty käännös on seuraava:
” Omalta todellisuustyypiltään (Engels sanoisi: liikemuodoltaan) ’persoonallisuus’
(”ihmisolemus”) on yhteiskunnallisten suhteiden, asiantilojen ja
asennoitumisten kokoonpano.”
JS: 8) Ihmisolemus ei siis tässä kohden palaudu esineelliseen, ”vieraantuneeseen” materiaaliseen maailmaan, vaan ihmisten suhteiden muodostamaan itsenäistyvään ja itsenäistyneeseen rakenteeseen, jota voitaisiin kutsua erotukseksi luonnosta vaikka ”toiseksi luonnoksi” tai toisin sanoin ”yhteiskunnaksi”.
Tässä tapahtuu teoreettinen näkökulman muutos, irtaantuminen 1844 käsikirjoituksen abstraktista antropologismista, vieraantumisen selittämisestä ihmisolemuksen käsittein. Nyt ennalta-annettua, sisäistä, muuttumatonta ihmisolemusta – joka olisi samalla vieraantumisen mitta – ei enää ole.
Ihmisolemus muuttuu historialliseksi kategoriaksi; se mikä on ihmisolemusta on ihmisen itsensä tuottama yhteiskunnallisen todellisuuden kokonaisuus (Sève, 1978). Ihmisolemus ei ole sisäinen tai sisäsyntyinen ilmiö, vaan se on niissä suhteissa, jotka tuottuvat ihmisten toiminnassa. Näin katoaa myös mahdollisuus vedota mihinkään ikuisiin, universaaleihin ihmisen olemusvoimiin vieraantumisen kritiikin välineenä. Ihmisolemus on hänen yhteiskunnallisissa suhteissaan, jotka puolestaan ovat ihmisten oman historian tuotetta.
Kritiikin on löydettävä mittapuunsa tästä historiasta ja sen avaamista kehityksen rajoista jamahdollisuuksista. Tämän immanentin kritiikin perspektiivin Marx onnistuu hahmottamaan vasta myöhäistuotannossaan, niin kuin edellä lainattiin, samanaikaisesti ”järjestelmän esityksenä ja sitä kautta sen kritiikkinä”.
Kuudennessa teesissä toistuu sama ilmiö kuin ensimmäisessäkin. Marx rakentaa teesinsä Feuerbach-kritiikkinä, mutta tämä kritiikki osoittautuu epätarkaksi. Kyse on paitsi Feuerbach-kritiikistä myös Marxin itsekritiikistä ja sen kautta rakentuvasta uudesta teoreettisesta orientaatiosta. Teesin radikaali ihmisolemusta koskeva uudelleenmuotoilu
ilmaisee alkavaa katkosta suhteessa Marxin aikaisempaan ajatteluun.
Metodologiselta näkökannalta voidaan myös sanoa, että ensimmäinen teesi on
alisteinen kuudennelle: toiminta saa merkityksensä yhteiskunnallisten suhteiden
näyttämöllä, se ei ole sisäisten olemusvoimien ilmaisua.
Marx ja Feuerbach: yhteenveto
Edellä esitetyn perusteella on ilmeistä, että Marxin ja Feuerbachin vastakkaisuus on suhteellista.
Marxin Feuerbach-kritiikki näyttäytyy tarkemmin katsottaessa myös Marxin itsekritiikkinä. Teesien näkökulman muutos liittyy hegeliläisestä idealismista irtaantumiseen.
Nuoren Marxin ’lajiolemuksen’ käsite oli vielä filosofinen konstruktio, josta inhimillinen toiminta ’materialistisesti’ johdettiin. Vaikka Hegelin hengen käsite korvautuu materiaalis-esineellisen toiminnan käsitteellä, saa tämä toiminta itsessään selityksensä ’lajiolemuksesta’.
Päättelymalli noudattaa filosofisen diskurssin kaavaa, jossa johdetaan olemuksesta ilmiöiden todellisuuden kriteerit ja määreet. Marx tekee voimakkaan sisällöllisen irtioton Hegelin käsitteistä, mutta hänen työtapansa jää vielä filosofiseksi ’sanan vanhassa merkityksessä’.
8) ’Yhteiskunnallisten suhteiden kokonaisuudesta’ käydystä keskustelusta ks. (Benzaquen, 1997; Markard, 1997);
FB-teeseistä alkaa teoreettinen vallankumous, joka liittyy materialismikäsityksen uudelleenmuotoilemiseen, universaalista ’ihmisolemuksesta’ luopumiseen ja katseen suuntaamiseen inhimillisiin käytäntöihin yhteiskunnallisten suhteiden näyttämöllä. Feuerbachin yhteisöllisyyden käsite laajenee Marxilla ’yhteiskunnallisten suhteiden kokonaisuudeksi’.
Marxin myöhemmässä tuotannossa psykologinen problematiikka häviää taka-alalle.
Historiallisen materialismin ohjelmallisissa alkumuotoiluissa vielä puhutaan ”todellisista ihmisistä jne.”, vaikka tähän empiiriseen analyysiin ei ryhdytäkään. Ekonomiakriittisessä vaiheessa psykologiset käsitteet korvautuvat taloudellisilla kategorioilla. Psykologisten
kysymyksenasettelujen sijasta Marx on kiinnostunut yksilöistä vain ”taloudellisina luonnenaamioina”, taloudellisten suhteiden kantajina ja toteuttajina.
Teesien Feuerbach-kritiikissä tapahtuu kohtalokas ylilyönti, joka tiputtaa (1844 käsikirjoituksen kanssa rinnakkain ja epäkriittisesti luettuna) psykologisen problematiikan kokonaan Marxin ohjelman ulkopuolelle. Se toiminnan subjektikohtion tematisointi, jota Feuerbach kiinnostavasti tekee, jääkin marxismien piirissä teoriahistoriallisesti pitkäksi aikaa tunnistamatta.
Joudumme siirtymään 1920-luvun Venäjälle ennen kuin tähän liittyvä teoreettinen
problematiikka alkaa purkautua.
Vygotski – kulttuuri-historiallinen psykologia
Vygotski asettaa tavoitteekseen ihmiselle ominaisten korkeampien henkisten toimintojen synnyn ja kehityksen historiallisen selittämisen. Edellä nähtiin, että Feuerbach ja Marx tematisoivat molemmat tärkeitä yksilön yhteiskunnallisuuteen liittyviä teemoja niin että näkökulmat ovat osittain vastakkaisia, osittain komplementaarisia. Vygotski ei nojaa vain
Marxiin vaan tarttuu myös Feuerbachin tarjoamiin vihjeisiin ja teoria-aineksiin ja hyödyntää niitä rakentaessaan kulttuuri-historiallista tutkimusohjelmaansa. 9)
9) Vygotski laajentaa (nuoren) Marxin esineellis-kohteellisen toiminnan käsitettä Feuerbachin hahmottamaan suuntaan. Nuori Marx esitti Feuerbachin
ansioksi, että tämä ”perusti toden materialismin ja todellisen tieteen tekemällä
yhteiskunnallisen suhteen, ’ihmisen suhteen ihmiseen’ myös teorian
perusperiaatteeksi”. Se mitä tämä ’ihmisen suhde ihmiseen’ psykologisesti
merkitsee, jää Marxilla työstämättä. Feurbach löytää yksilön yhteiskunnallistumisen mekanismin, kun hän tarkastelee psyykkistä toimintaa ’minän’ ja ’toisen’ dialogina, mutta myös hänellä jää auki se, kuinka ’minä’ ja ’toinen’ voivat konkreettisesti rakentua. Vygotski siloittaa tämän auki jäävän kuilun merkkivälitteisen toiminnan käsitteellään.
Vygotskin sosiogeneettinen laki suhteutuu suoraan Marxin kuudenteen Feuerbach-teesiin. Vygotski kirjoittaa: “Muuntamalla Marxin hyvin tunnettua teesiä me voisimme sanoa, että ihmisen henkinen olemus (nature) edustaa sisäistyneiden yhteiskunnallisten suhteiden kokonaisuutta muuntuneena yksilön toiminnoiksi ja hänen (psyykkisen) rakenteensa muodoiksi.
— Näemme tässä teesissä mitä täydellisimmän ilmauksen kaikesta siitä mihin kulttuurisenkehityksemme historia johtaa.”
Kuinka tämä sosiaalisten suhteiden sisäistäminen sitten tulee mahdolliseksi? “Merkkienkehityshistoria johtaa meidät yleiseen lakiin, joka hallitsee käyttäytymistä. P.Janet kutsuu sitä psykologian peruslaiksi. Tämän lain olemus on siinä, että kehityksensä prosessissa lapsi alkaa soveltaa itseensä samoja käyttäytymisen muotoja, joita muut ovat alun perin soveltaneet häneen.
9) Vygotskin kytkeminen vain marxilaiseen teoriatraditioon olisi sikälikin harhaanjohtavaa, että Vygotski operoi laajasti koko aikalaispsykologian kentällä ja ammensi teoreettisia aineksia laajasti marxilaisen tradition ulkopuolelta. Tässä sulkeistetaan tietoisesti P. Janet’n ym. sosiogeneettistä lähestymistapaa marxismin ulkopuolella kehittäneiden vaikutus tarkastelun ulkopuolelle (ks. aiheesta laajemminValsiner & van der Veer, 2000).
Lapsi sulauttaa ja muuntaa itseensä sosiaalisen käyttäytymisen muodot. Soveltamalla tätä alueelle, joka kiinnostaa meitä, voisimme sanoa että tämän lain paikkansapitävyys ei ole missään selvempää kuin merkkien käytössä.
— Jos on totta, että merkki on aluksi sosiaalistumisen väline ja että siitä tulee vasta myöhemmin yksilön käyttäytymisen väline, niin siinä tapauksessa on absoluuttisen selvää, että kulttuurinen kehitys perustuu merkkien käyttöön ja että merkkien sisällyttäminen käyttäytymisen koko järjestelmään tapahtuu aluksi sosiaalisessa, ulkoisessa muodossa.”
“Jokainen korkeampi henkinen toiminto oli aluksi ulkoinen, sosiaalinen suhde kahden ihmisen välillä, ennen kuin siitä tuli sisäinen, henkinen toiminto sanan tarkassa merkityksessä.”
Vygotskille ”korkeampien henkisten toimintojen tärkein erottava piirre on niiden merkkivälittyneisyys” ja niiden muodostumisessa on aina kyse ”ihmisten välillä tapahtuvasta draamasta.”
Vygotskin teoria liittää yhteen Marxin ja Feuerbachin teorioiden olennaisimmat elementit välittyneen toiminnan käsitteen kautta.
Metodologisesti olennaista tässä on, että Vygotski tarkasteli välittyneisyyden eri muotoja aina suhteessa toisiinsa – mutta korkeampien henkisten toimintojen muodostumisen eli semioottisen merkkivälittyneisyyden näkökulmasta.
Lopuksi
Lopuksi vielä sana yhdennestätoista teesistä, joka on tässä esityksessä jäänyt taka-alalle.
Teesissä ”maailman muuttamisesta” olennaista on se, mikä on tämä maailma.
Marx sitoo ihmisen maailmaan kohteellisen toiminnan (käsitteen) kautta, mutta samalla ihmisen maailma on hänelle yhteiskunnallisten suhteiden kokonaisuus tai näyttämö. ”
RK: Objektiivinen ja subjektiivinen maailma ovat kaksi eri asiaa…
JS: ”Tällöin maailman muuttaminen liittyy ensisijaisesti tämän näyttämön muuttamiseen. —
Kulttuurisen materialismin perspektiivissä se merkitsee yhteiskunnallisten suhteiden näyttämön uudelleenjäsentämistä subjektien toimintakyvyn vahvistamisen näkökulmasta.”
Se EI tarkoita pelkästään EIKÄ ENSISIJAISESTIKAAN OMAN TAJUNNAN MUUTAMISTA, vaan OBJEKTIIVISEN MAAILMAN!
JS: ”Tällöin toimintakyvyllä ei viitata ensisijaisesti esineellisen maailman teknisen
hallinnan sujuvuuteen, vaan ihmisen kykyyn liikkua ja toimia yhteiskunnallisissa suhteissa. ”
RK: En näe, että noiden välillä tehtäisiin siinä eroa…
JS: ” Liite: Ekskursio Vygotskin esittämään marxismi-kritiikkiin
Vygotski kritikoi pyrkimyksiä luoda marxilainen psykologia satunnaisella sitatologialla, jolla ei ole mitään sanottavaa itse kohteesta. Psykologiaa ei voida konstruoida katsomalla, mitä Marx esitti asiasta ”in passing and for quite another reason”. Näin menetellen ei loppujen lopuksi ymmärretä edes sitä, mitä Marx sanoi varsinaisesta tutkimuskohteestaan.
Marxilaisten psykologioiden ongelmana on Vygotskin mukaan se, että (1.) ei etsitä sieltä, mistä pitäisi, (2.) ei etsitä sitä, mitä pitäisi ja (3.) ei etsitä siten kuin pitäisi.
Näitä ongelmia Vygotski kommentoi seuraavasti: Kohtaan 1. Ei Plehanovilla eikä kenelläkäänmuullakaan marxistilla ole sitä, mitä heiltä haetaan: nimittäin tietoteoreettista käsitystä siitä metodista, jolla psyykkistä pitäisi tutkia. Siksi etsiminenkin heiltä on turhaa puuhaa.
Kohtaan 2.Se mitä tarvittaisiin, on periaatteiden metodologinen järjestelmä, joka mahdollistaisi tutkimuksen aloittamisen. Sen sijaan, että etsittäisiin metodologiaa, periaatteita, etsitäänkin nyt vastauksia psykologian ongelmiin. Etsitään siis sitä, joka voi periaatteessa olla tulos vain monivuotisesta kollektiivisesta ponnistelusta.
Kohtaan 3. Nykyinen marxismimme alistaa ajattelun autoritäärisille periaatteille. Sen sijaan, että etsittäisiin metodologiaa (kysymyksiä, vrt. yllä), etsitään valmiita kaavoja, dogmeja. Vapaan tutkimuksen kriittistä voimaa ei näin saavuteta koskaan. ”Se mitä me tarvitsemme on kaava, joka palvelisi meitä tutkimuksen teossa. Se, mitä he ovat etsimässä on kaava, jota meidän tulisi palvella, joka meidän tulisi todistaa oikeaksi.
Lopputuloksena he kompastuvat kaavoihin, jotka halvaannuttavat tutkimuksen.” 10)
10) Tiedon ja vallan yhteenkietoutumisen teema diskursiivisissa praksiksissa ei esiinny Vygotskilla tätä sivumennen tehtyä huomautusta useammin. ”
RK: Myös Marxin mukaan kaikki ajattelu on kielellistä:
http://nakokulma.net/arkisto/index.php?topic=1415.msg57776;topicseen#msg57776
”Language is the immediate reality of thought” (Marx).”
Lisää aiheesta: http://lchc.ucsd.edu/mca/Paper/Vygotsky_still_alive_JS_final.pdf
http://encyclopedia2.thefreedictionary.com/Vygotskii%2c+Lev+Semenovich
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/keskustelu/read.php?5,28562
Risto Koivula
Kansantasavalta 